Sunnuntainen artikkeli ilmestyy nyt poikkeuksellisesti näin maanantaina, sillä viikonloppuni oli täynnä kalligrafian yksityiskursseja ja ihania kohtaamisia käsinkirjoittamisen parissa. Viime viikonloppu osoitti jälleen, kuinka paljon rakastan järjestää kursseja ja tavata ihania ihmisiä luovan tekemisen parissa.

Kalligrafiakurssien kesätauko lähenee
Aloitin kalligrafiakurssien järjestämisen viime syksynä, lokakuussa. Sen jälkeen olen järjestänyt kursseja kuukausittain. Tämän puolen vuoden aikana olen saanut opettaa kalligrafian alkeita Oulussa yli 70:lle ihmisille. Vaikka kalligrafian harjoittelu sisältää teknistä harjoittelua, on kursseilla ollut ihanan rentoutunut ja kannustava ilmapiiri. Kurssini ovat pienryhmiä: opetus tapahtuu kahdeksan hengen pienryhmissä, jonka ansiosta tunnelma säilyy rauhallisena koko kurssin ajan ja minulla on aikaa jokaiselle henkilökohtaiseen ohjaukseen.
Toukokuun jälkeen kurssit jäävät kesätauolle. Suomen aurinkoinen ja lämmin vuodenaika on lyhyt ja ihmiset viettävät paljon aikaa ulkona nauttien kesästä. Heinäkuu on monelle lomakuukausi ja paljon suunniteltuja reissuja sijoittuu heinäkuulle. En järjestä suunniteltuja kursseja kesän aikana, sillä en usko että niille olisi kysyntää kesä-heinäkuussa. Jos olen väärässä ja sinä haluaisit osallistua kursseille myös kesällä: kommentoi artikkelin loppuun.
Vaikka en järjestä kursseja kesä-heinäkuussa, otan silti vastaan tilauksia yksityiskursseista. Jos sinulla tai läheiselläsi on tulossa juhlia, johon haluaisit sisällyttää kalligrafian harjoittelua, ota rohkeasti yhteyttä. Järjestän erittäin mielellä myös yksityiskursseja. Jos kaipaat sekä opetuksen ja tilan: sekin onnistuu! Kukkakauppa Minna Ekdahlin hurmaava kauppa toimii loistavasti kurssitilana myös suuremmalle ryhmälle ja kaupan sijainti Oulussa (Koskitie 25 b 1.) on loistava: Tuiran kaupunginosaan on helppo tulla autolla, julkisella, pyöräillen tai kävellen. Minnan kukkakauppa on täynnä kauniita kukkia ja sisustus on kodikas, harmoninen ja rauhallinen.

Huhtikuun uusi kurssipäivä
Onneksi vielä on huhtikuu! Se tarkoittaa, että kalligrafian alkeiskursseja on vielä kaksi kertaa ennen kesätaukoa. Lisäsin eilen kalenteriin uuden kurssipäivän huhtikuulle: tiistaina 23.4. klo 18-20:30 sinulla on mahdollisuus osallistua kalligrafian alkeiskurssille. Ilmoittautumaan pääset täältä.
Toukokuussa on tulossa vielä yksi kalligrafian alkeiskurssi, mutta päivämäärää ei ole vielä julkaistu. Ilmoittautuminen toukokuun kurssille avautuu huhtikuun viimeisen viikon alussa.
Kalligrafian alkeiskurssilla opettelemme tarvittavien työvälineiden käyttöä, harjoittelemme oikeiden liikeratojen löytämistä ja kokeilemme kirjoittamista hiusterällä ja musteella. Muistathan, että sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta kalligrafian maailmasta: tärkeintä on, että olet kiinnostunut ja innokas oppimaan uutta, eikä sinua haittaa astua epämukavuusalueelle uuden oppimisessa. Kalligrafia ei ole helpoin laji, mutta kun työvälineet ovat hallussa, on kalligrafian maailma ihana ja loputon luovuuden lähde!

Kurssi sisältää opetuksen kahdeksan hengen pienryhmässä, työvälineet kurssin ajaksi ja pientä purtavaa. Kurssin hinta on 59 euroa. Jos alkeiskurssin jälkeen innostut harjoittelemaan lisää kalligrafiaa, voit lunastaa kurssilta työvälineet itsellesi lisämaksusta. Hinnassa on huomioitu kurssille osallistuminen, joten välineet ovat edullisimpia kuin verkkokaupasta hankittuna. Kurssilta voit hankkia myös laadukasta Rhodia-kalligrafiapaperia, Coliro-helmiäisvärejä ja erilaisia teriä itsellesi.
Valikoimassa ovat ne tuotteet ja välineet, joita itse käytän työskentelyssäni ja jotka olen todennut laadukkaiksi. Voit uskoa, että olen näiden vuosien aikana kolunnut ja testannut todella laajasti kalligrafian välineitä, enkä halua, että sinä joudut tekemään saman testauksen.

Verkkokauppa palvelee myös kesällä

Vaikka kurssitoiminta jää tauolle, palvelee verkkokauppani sinua normaalisti. Täydennän kaupan valikoiman kun olen järjestänyt toukokuun ja kevään viimeisen alkeiskurssin. Haluan, että kurssille osallistuvilla on etuoikeus hankkia välineet itselleen ja siksi varasto on suurempi kursseilla. Kesätauon aikana verkkokaupassani on laajemmin myynnissä kaikki kalligrafian välineet ja täydentyy myös uusilla musteilla (Odotan lähetystä Euroopasta malttamattomana!). Löysin loistavan musteiden valmistajan, ja tilasin heiltä kalligrafiamusteita useammassa eri värissä. Merkkiä ei ole ollut aiemmin Suomen markkinoilla, joten olen tästä todella innoissani!
Verkkokaupan valikoiman löydät täältä
Kalligrafiavälineiden lisäksi voit hankkia verkkokaupasta Aakkosia aloittelijoille ja Edistyneille harjoittelijoille-tulostettavat harjoittelupohjat harjoittelusi tueksi. Olen suunnitellut aakkoset niin, että aloittelijoilla on helppo opetella kynän käyttöä ja työskentelyä musteella nuolitettujen aakkosten avulla & edistyneemmät harjoittelijat pääsevät testaamaan erityylisiä kirjaimia ja löytämään sitä kautta omaa tyyliä kalligrafina. Voit tulostaa harjoittelupohjat tavalliselle tulostuspaperille tai laadukkaalle kalligrafiapaperille kotonasi. Tulostuspaperille voit harjoitella käden liikkeitä esimerkiksi sivellintussilla tai tavallisella kynällä. Kun harjoittelu etenee ja löydät käden vakauden, voit tulostaa aakkoset kalligrafiapaperille, nostaa mustepurkin pöydälle ja jatkaa harjoitteluasi kalligrafiavälineillä. Aakkoset löydät täältä.
Jos kalenterissasi on tilaa vielä ja olet kiinnostunut oppimaan kalligrafian alkeita, tervetuloa mukaan kursseilleni. Huhtikuun 23. ja toukokuun alkeiskurssi ovat vielä mahdollisuutesi hankkia tiedot ja taidot kesää varten, jolloin voit harjoitella kalligrafiaa vaikka mökin laiturilla, kahvilan terassilla tai yhdessä ystävien kesken.
Lämpimästi tervetuloa kauniiden kirjainten maailmaan!
Nähdään kalligrafiakursseilla ❤
Anne-Mari



